Ei polteta tulevaisuutta

Metsät ovat tulevaisuudellemme välttämättömiä. Siksi niiden polttaminen energiateollisuuden raaka-aineena on kestämätöntä. Metsienpoltto energiaksi ei ole päästötöntä, eikä sitä pidä tukea verohelpotuksilla. Uusiutuvan energian tuet tulee varata aidosti päästöttömille energiamuodoille. 

Savuavat puut (piirretty kuvituskuva)

Tietoa kampanjasta

Ei polteta tulevaisuutta

Suomalaisilla on vahva luontosuhde. Me tunnemme metsiemme merkityksen kansallismaisemalle ja koko planeetan hyvinvoinnille. Metsät ovat tulevaisuudellemme välttämättömiä: ne sitovat kasvaessaan hiiltä ilmakehästä ja hidastavat ilmaston lämpenemistä. Metsien polttaminen on lyhytnäköistä ja kestämätöntä. 

Euroopassa jopa yli puolet kaadetusta metsästä poltetaan kaupunkien ja kotien lämmittämiseksi ja sähköistämiseksi. Bioenergian käyttö on kaksinkertaistunut vuodesta 2005, ja sen ennustetaan edelleen kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä.  EU tukee metsänpolttoa taloudellisesti, vaikka se tuottaa jopa kolme kertaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin fossiiliset polttoaineet tuotettua energiayksikköä kohden. Samaan aikaan EU:n hiilinielut ovat supistuneet vuodesta 2010 lähtien ja ovat nyt noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005.

Me suomalaiset tiedämme, ettei metsiä ole järkevää polttaa energiaksi. Metsillemme löytyy parempaakin käyttöä.

Biomassan poltto vastaa päästöiltään hiilen energiapolttoa. Biomassan poltto on myös osaltaan syynä Suomen hiilinielujen romahtamiseen.

Silti Suomessa puubiomassan polttoa mainostetaan päästöttömänä, se on suurin yksittäinen energiantuotannon muoto ja yli 70% uusiutuvasta energiasta tuotetaan puun poltolla.

Vuonna 2022 60% Suomen metsistä korjatusta puubiomassasta päätyi lopulta poltettavaksi energiaksi.

Tässä ei ole mitään järkeä!

Savuavat puut (piirretty kuvituskuva)

UKK – Ei polteta tulevaisuutta

Mikä on kampanjan tavoite? 

Ei polteta tulevaisuutta -kampanjalla on kaksi päätavoitetta:

1. Haluamme, että EU poistaa metsäbiomassan uusiutuvan energian lähteiden listauksesta EU:n uusiutuvan energian direktiivissä (2009/28/EC). Lisäksi haluamme, että EU ei laske metsien biomassaa uusiutuvan energian tavoitteisiin, ja lopettaa metsien polttamisen taloudellisen tukemisen.

2. Haluamme, että Suomi lopettaa metsäbiomassan polton tukemisen ja kohdistaa energiatuotannon tuet ja verohelpotukset aidosti päästöttömille energiamuodoille. Lisäksi haluamme, että metsäbiomassan polttoa aletaan verottamaan samoin kuin fossiilisten polttoaineiden ja turpeen polttoa jo nyt verotetaan.

Kuinka paljon metsää poltetaan EU:ssa? 

EU:ssa poltetaan yli 310 miljoonaa tonnia puuta joka vuosi. Yli puolet puusta on suoraan metsistä (ja loput ovat sivuvirtoja sahoilta, paperiteollisuudesta, jne.). Euroopassa kaadetusta metsästä yli puolet poltetaan energiateollisuudessa sekä kaupunkien ja kotien sähköksi ja lämmittämiseksi. Lähde EU-komissio 

Mitä Suomessa poltetaan energiaksi?

Vierailimme vuoden 2023 aikana yhteensä kuudessatoista energiapuuterminaalissa ja bioenergialaitoksessa ympäri Suomen ja kaikista niistä löysimme puuta, joka olisi Kaskadi-periaatteen mukaan pitänyt käyttää johonkin muuhun tai jättää metsään.

Toukokuussa 2024 vierailimme Keski-Suomessa yhteensä seitsemässä uudessa kohteessa ja marraskuussa 2024 yhdeksässä kohteessa Länsirannikolla.

Loputtomilta tuntuvista puupinoista löytyi niin tukkia, selluksi kelpaavaa kuitupuuta, lahopuuta, luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä isoja lehtipuita kuten haapaa ja maasta revittyjä kantoja ja juurakoita.

Näin viherpesu toimii bioenergia-alalla

Lokakuussa 2024 teimme kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen 14 bioenergiayhtiöstä, joiden markkinointia pidämme viherpesuna.

Yleisimmät väitteet

“Bioenergia on ympäristöystävällistä, ekologista, vastuullista, päästötöntä, hiilineutraalia ja uusiutuvaa eli ympäristöystävällistä ja syntyy metsäteollisuuden sivuvirroista”

Kokosimme yleisimmät bioenergiaan liittyvät väittämät ja vastaukset niihin yhteen.

Savuavat puut (piirretty kuvituskuva)

Ajankohtaista

Lue täältä kampanjan tiedotteet ja ajankohtaiset uutiset