Fortumin huolettomin ilmastoteko

Fortum

´Kuluttaja-asiamies puuttui Fortumin epäasialliseen markkinointiin elokuussa 2022 ja totesi Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) tiedotteessa ,että “viherpesulla ei päästä kohti ‘puhtaampaa maailmaa’”.

Tiedotteen mukaan “Fortum sitoutui kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta siihen, ettei se toteuta ympäristömarkkinointia tavalla, jossa luodaan yleistävillä väitteillä ja kuvituksella mielikuva yrityksen ympäristöystävällisyydestä ilman, että samassa yhteydessä käy selkeästi ilmi, mihin konkreettisiin seikkoihin annettu kokonaisvaikutelma ympäristöystävällisyydestä perustuu.”¨

Kaksi vuotta myöhemmin Fortumin verkkosivuilla sanottiin muun muassa, että “kaukolämpötuotanto on entistä päästöttömämpää” ja käytettiin fraaseja kuten “arkesi huolettomin ilmastoteko”, “kaukolämpöä yhä puhtaammin” sekä “puhtaampaa lämpöä puupelleteillä”.

Heinäkuussa 2024 julkaisemassaan Facebook-mainoksessa Fortum kehotti tilaamaan “pörssisähköä, joka on tuotettu ilman hiilidioksidipäästöjä”. Mainoksesta ei selviä, millä energialähteillä Fortum Tarkka -sähkö on tuotettu.

Se ei selvinnyt myöskään kyseisen Fortum Tarkka -tuotteen myyntisivulta, johon mainoksen linkki johtaa, vaikka tälläkin sivulla vätettiin, että Fortum Tarkka on tuotettu ilman hiilidioksidipäästöjä.

Kuluttaja-asiamies muistutti taannoisessa Fortum-ratkaisussaan, että yrityksellä on oltava näyttöä ympäristöväittämiensä tueksi, ja totesi Vattenfall-ratkaisussaan myös, että ympäristöväitteiden ”perustelujen pitää olla helposti löydettävissä, eikä esimerkiksi usean klikkauksen päässä itse väitteestä”.

Fortumin kaukolämmön tuotantojakauma 2023

Verkkosivuillaan Fortum antaa ymmärtää, että puupolttoaineet kuuluisivat päästöttömiin energialähteisiin. Sivustolla kerrotaan muun muassa, että vuonna 2023 Fortum tuotti jo yli puolet kaukolämmöstä päästöttömillä tuotantomuodoilla.” 

Fortumin sivustolta löytyy linkki klpaastolaskuri.fi-sivulle (josta oheinen ruutukaappaus), jossa on eritelty Fortumin kaukolämmön tuotanto vuonna 2023. Erittelyn perusteella reilu neljännes käytetyistä polttoaineista oli puuperäisiä – ja noin 37 prosenttia fossiilisia.

Pikaisen päässälaskun perusteella yli puolet Fortumin kaukolämmöstä on tuotettu energialähteillä, joiden polttamisesta syntyy päästöjä.

Sen jälkeen kun 6.10.2024 otimme Fortumiin yhteyttä ja pyysimme korjaamaan harhaanjohtavat ympäristöväitteet, Fortum lisäsi kaukolämmön tuotantojakaumasta kertovalle sivulleen maininnan, jolla se perustelee päästöttömyysväitettään näin: “Biopohjaiset polttoaineet luokitellaan tällä hetkellä kestäväksi energianlähteeksi kestävyyslain mukaisesti”.

Emme löytäneet kestävyyslaistakaan sellaista mainintaa, että biopolttoaineet olisivat päästöttömiä. Lisäksi tutkijat antavat asiasta merkittävästi toisenlaisen kuvan kuin Fortum (tai kestävyyslaki); esimerkkejä tästä Viherpesun UKK-:ssa, erityisesti kohdissa 2–4.

Tällä hetkellä bioenergia lasketaan nollapäästöiseksi energiasektorilla siksi, että puun päästöt lasketaan maankäyttöä ja metsiä sääntelevällä LULUCF-sektorilla. Ilmastonmuutoksen etenemiseen kuitenkin vaikuttaa kasvihuonekaasujen todellinen määrä ilmakehässä; ei se, mihin sarakkeeseen päästöt merkitään.

Se täydellinen katastrofi, joka tutkijoiden mukaan uhkaa koko maailmaa jo tällä vuosisadalla, ei ole vältettävissä laskennallisella kikkailulla. Päästöt olisi parasta saada laskuun ja hiilinielut kasvuun, ihan oikeasti eikä vain paperilla.

Tutkijat ja asiantuntijat ovatkin kritisoineet EU:ta tästä laskentamallista ja huomauttaneet, ettei puuta voi tällä perusteella pitää päästöttömänä tai hiilineutraalina energialähteenä (esim. IPCC:n FAQ-sivulla kohta Q2).

Kuluttaja-asiamiehen ympäristömarkkinointiohjeissa on useita kohtia, joita Fortum ei mielestämme ole noudattanut markkinoinnissaan: 

  • Tuotteen ympäristövaikutuksiltaan merkittävät ominaisuudet pitää kertoa selkeästi ja yksiselitteisesti.
  • Yleisiä, yksilöimättömiä ja moniselitteisiä ilmaisuja on syytä välttää.
  • Jos tuotteen valmistusprosessin, ainesosien tai käytön ympäristövaikutuksista ei ole varmuutta, kannattaa kertoa vain tosiasiat.
  • Ympäristöystävällinen-sanaa tai vastaavia yleistäviä (vihreä, luontoystävällinen, eko-tuote) sanoja voi käyttää vasta, kun on todella perusteellisesti selvittänyt tuotteen koko elinkaaren. – – Tällaisia yleisiä väittämiä voi käyttää vain, jos tuote koko elinkaarensa ajan – ”kehdosta hautaan” – kuormittaa ympäristöä olennaisesti vähemmän kuin muut samaan tuoteryhmään kuuluvat tuotteet. Yleisen ympäristöväittämän tueksi pitää löytyä selvitys, joka koskee tuotteen koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia.
  • Sellaisiin ympäristövaikutuksiin ei pidä vedota, joista on olemassa ristiriitaisia tutkimustuloksia.

6.10.2024 pyysimme Fortumia poistamaan harhaanjohtavat markkinointisisällöt. Fortum teki kyllä yhteydenottomme jälkeen ainakin yhden muutoksen verkkosivuilleen: lisäsi edellä mainitun viittauksen kestävyyslakiin.

16.10. saimme myös Fortumilta viestiimme vastauksen, jossa mm. luvattiin jonkinlaisia ”tarkennuksia joihinkin faktoihin lähiviikkoina”. Lisäksi Fortum kertoi, että ”kaukolämmöntuotannon osalta puhdistumisella viitataan fossiilisista polttoaineista luopumiseen asteittain, sillä tuotanto Espoon verkkoalueella perustuu yhä enemmän CO2-päästöttömään sähköön ja mm. hukkalämpöihin ja sähkökattiloihin. Tavoitteemme on, että biopohjaiset polttoaineet eivät kuulu pitkän aikavälin tuotantoportfolioomme.”

Tämä kuulostaa lupaavalta, niin kuin tavallaan kuulosti Fortumin kahden vuoden takainen ’Kohti puhtaampaa maailmaa Kohti puhtaampaa maailmaa -kampanjakin, jolla Fortum voitti Greenpeacen Vuoden huiputus -yleisöäänestyksen 2022.

Toivomme toki Fortumin päästöttömyystavoitteille pikaista toteutumista sekä yhtiön markkinointiin asianmukaisia päivityksiä.

Viikon 42 lopussa Fortumin markkinointisisällöissä oli silti edelleen mielestämme useita harhaanjohtavia elementtejä. Siksi vinkkasimme Fortuminkin markkinoinnista kuluttaja-asiamiehelle.