Viherpesuilmoituksessa 15 bioenergiayhtiötä – taustalla Ei polteta tulevaisuutta -kampanja

Tiedote 21.10.2024

Kuluttaja-asiamies on maanantaina 21.10. saanut ilmoituksen viherpesusta 15 bioenergiayhtiön markkinoinnissa. Ilmoituksen taustalla on Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja, joka on kesän ja syksyn aikana tutustunut 17 Suomessa toimivan bioenergiayhtiön markkinointiin. Maanantaina kampanja myös osoittaa mieltä Tampere-talolla järjestettävän Bioenergiapäivän yhteydessä.

Ei polteta tulevaisuutta -kampanja on syksyn aikana perehtynyt siihen, kuinka energiayhtiöt markkinoivat puupolttoaineilla eli bioenergialla tuotettuja sähkö- ja kaukolämpötuotteitaan. Kampanjakoordinaattori Varpu Sairinen kuvaa selvitystyön tuloksia hämmentäviksi.

“Harhaanjohtavaa markkinointimateriaalia löytyi jokaisen yhtiön markkinointikanavista. Kaikki 17 yhtiötä antoivat tavalla tai toisella ymmärtää, että puubiomassa olisi päästötön, hiilineutraali tai jollain muulla lailla ympäristöystävällinen energialähde. Selvitystyössämme esiin nousseet väitteet ovat monin tavoin harhaanjohtavia ja isosti ristiriidassa tieteellisen näytön kanssa”, Sairinen sanoo.

Kampanjan tiedottajan Jaakko Kilpeläisen mukaan markkinointimateriaalissa oli paljon ristiriitoja myös Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) julkaisemien ympäristömarkkinointiohjeiden kanssa. Kuluttajansuojalakiin sekä markkinatuomioistuimen ja kuluttaja-asiamiehen ratkaisukäytäntöihin perustuva ohjeisto opastaa, miten yrityksen tai tuotteen ympäristövaikutuksista olisi asiallista kertoa markkinoinnissa.

“Nämä 17 yhtiötä ovat mielestämme onnistuneet toimimaan vastoin kaikkia niitä KKV:n ohjeistuksen kohtia, joita vastoin energiayhtiö vain voi toimia. Lisäksi havaitsimme sellaisiakin väitteitä, jollaisista kuluttaja-asiamies ei tietääksemme ole tehnyt täsmällisiä linjauksia mutta jotka selkeästi antavat kuluttajalle väärän kuvan tuotteen ympäristövaikutuksista”, Kilpeläinen sanoo.

Mainoksissa lupaillaan mm. päästöjen putoamista nollaan

Kaikki yritykset, joiden markkinointiin kampanja perehtyi, markkinoivat bioenergiatuotteitaan jollain lailla ympäristöystävällisinä. Ne kuvailivat sähkö- ja kaukolämpösopimuksiaan muun muassa ekologisiksi, vastuullisiksi, puhtaiksi ja kestäviksi. Sloganeissaan yhtiöt lupailivat esimerkiksi parempaa tulevaisuutta, vihreää kasvua tai luonnon vaalimista. 

Tuotenimissä oli usein esimerkiksi sana ”vihreä” tai alkuliite ”eko-”, ja mainoskuvissa näkyi esimerkiksi vehreitä metsämaisemia. Harva yhtiö perusteli käyttämäänsä sanastoa ja kuvastoa.

“Tämänkaltaiset yleiset, täsmentämättömät väittämät on kielletty KKV:n ohjeissa mielestäni hyvinkin selvästi”, Kilpeläinen huomauttaa.

Moni yhtiö kuvaili tuotteitaan ”päästöttömiksi” tai ”nollapäästöisiksi” tai antoi muuten ymmärtää, että puun poltosta ei syntyisi lainkaan päästöjä. 

“Totuus on kaukana tästä. Puunpolton päästöt ovat jopa korkeammat kuin kivihiilen. Tämän voi helposti tarkistaa vaikkapa Tilastokeskuksen tai IPCC:n päästökerrointaulukoista”, Sairinen huomauttaa.

Lähes jokainen näistä yhtiöistä kuvaa puubiomassan tuotettuja energiaratkaisujaan ”hiilineutraaleiksi”. Useimmat näistä eivät ole perustelleet tätä mitenkään, mutta esimerkiksi Kuopion Energian sivustolla on selitetty, kuinka poltetun puun päästöt ”sitoutuvat kasvillisuuteen toisaalla”.

“Todellisuudessa metsää hakataan ja puuta poltetaan tällä hetkellä aivan liikaa suhteessa metsiin, joiden hiilinielut ovat jo muuttuneet päästöjen lähteeksi. Muun muassa EU-komissio on varoittanut, että puun polttaminen kasvattaa hiilipäästöjä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna johtuen juuri tästä tuplavaikutuksesta, eli päästöjen kasvusta sekä hiilinielujen heikkenemisestä”, Sairinen sanoo.

Lisätietoja ja materiaalia: 

TIEDOTETTA OIKAISTU 21.10. KLO 14.43: Viherpesuilmoituksessa oli 15 yritystä, ei 14 kuten aiemmin kerroimme. Selvityksessä oli alun perin mukana 17 yritystä, ei 16:tta.