Vaasan Energian markkinoinnissa on monenlaisia väittämiä, jotka antavat ymmärtää, että yhtiön energiantuotanto olisi hiilineutraalia, puhdasta ja kestävää. Emme kuitenkaan ole löytäneet yhtiön markkinointisisällöistä näille väitteille ymmärrettäviä ja vakuuttavia perusteluja, kuten viittauksia tietolähteisiin, joihin väittämät perustuvat.
Esimerkiksi: Ilmastotakuu-tuotteen myyntisivulla lukee: “Hyödynnämme Ilmastotakuussa polttoaineina vain jäte-energiaa ja biomassaa. Näin käyttämäsi lämpö on hiilidioksidivapaata.”
Tuosta jää epäselväksi, millä perusteella jäte-energia ja biomassa ovat hiilidioksidivapaita. Esim. Tilastokeskuksen verkkosivulta ladattavassa Polttoaineluokitus 2024 -taulukossa useimmilla biopolttoaineilla on korkeampi CO2-oletuspäästökerroin kuin juuri millään fossiilisella energialähteellä. Vastaavan päästötaulukon on julkaissut mm. hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC. Puunpolton päästöistä lisää Yleisimmät väitteet -dokumentin kohdassa 2.
Tilastokeskuksen ja IPCC:n edellä linkitettyjen taulukoiden mukaan varsin korkea CO2-kerroin on myös yhdyskuntajätteellä, jonka päästöistä osa on fossiilisia ja osa bioperäisiä. Yhdyskuntajäte on se energianlähde, jota polttamalla Westenergy Oy kertoo tuottavansa 60 prosenttia Vaasan Energian tarvitsemasta kaukolämmöstä. Westenergy kertoo myös, että sen laitokselle tuodaan poltettavaksi vuosittain 15 000 – 30 000 tonnia jätettä eri puolilta Eurooppaa – kuljetuksistakin aiheutunee hiilipäästöjä.
Kaikesta päätellen Vaasan Sähkön myymän kaukolämmön tuotannosta syntyy tuotteen koko elinkaaren aikana aika lailla sekä fossiilisia että bioperäisiä CO2-päästöjä. Millä perusteella tätä tuotetta siis markkinoidaan “hiilidioksidivapaana” ja mihin verrattuna “se pienentää lämmityksesi hiilijalanjälkeä” – se jää kuluttajalle epäselväksi.
Ilmastotakuu-sopimuksen mukana Vaasan Sähkö lupaa “todistuksen, jonka avulla voit osoittaa asiakkaillesi, että olet mukana Suomen ilmastotalkoissa.” Tämän lupauksen vieressä on jonkinlaisen sertifikaatin näköinen merkki, jossa lukee “lämmitämme puhtaalla kaukolämmöllä” ja sen alla Vaasan Energian logo. Todistus on siis ilmeisesti Vaasan Energian itse laatima ja allekirjoittama, eli osa yhtiön markkinointia eikä minkään luotettavan, puolueettoman tahon vahvistus hiilivapausväitteille.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) ympäristömarkkinointiohjeissa, jotka perustuvat mm. kuluttajansuojalain 2 lukuun, on useita kohtia, joita Vaasan Energia ei mielestämme noudata kaukolämpönsä markkinoinnissa:
- Sellaisiin ympäristövaikutuksiin ei pidä vedota, joista on olemassa ristiriitaisia tutkimustuloksia.
- Tuotteen ympäristövaikutuksiltaan merkittävät ominaisuudet pitää kertoa selkeästi ja yksiselitteisesti.
- Yleisiä, yksilöimättömiä ja moniselitteisiä ilmaisuja on syytä välttää.
- Jos tuotteen valmistusprosessin, ainesosien tai käytön ympäristövaikutuksista ei ole varmuutta, kannattaa kertoa vain tosiasiat.
- Ympäristöystävällinen-sanaa tai vastaavia yleistäviä (vihreä, luontoystävällinen, eko-tuote) sanoja voi käyttää vasta, kun on todella perusteellisesti selvittänyt tuotteen koko elinkaaren. – – Tällaisia yleisiä väittämiä voi käyttää vain, jos tuote koko elinkaarensa ajan – ”kehdosta hautaan” – kuormittaa ympäristöä olennaisesti vähemmän kuin muut samaan tuoteryhmään kuuluvat tuotteet. Yleisen ympäristöväittämän tueksi pitää löytyä selvitys, joka koskee tuotteen koko elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia.
- Kolmannen osapuolen myöntämä ympäristömerkki antaa yksiselitteisen ja luotettavan kuvan tuotteen ympäristöominaisuuksista. Niitä on syytä käyttää omatekoisen ympäristömerkin sijaan. Markkinatuomioistuin kielsi ratkaisullaan 2001:009 yrittäjää käyttämästä omaa, yhtiön itsensä kehittämää merkkiä. Merkin avulla yhtiö korosti markkinoinnissa ympäristöarvoja perusteettomasti, vaikka sen markkinoimaa toimintaa ei voinut pitää erityisenä ympäristöä säästävänä