Ympäristökampanja: “Alvan ‘vihreä lämpö’ on viherpesua”

Tiedote 29.5.2024

Ei polteta tulevaisuutta -kampanja kävi toukokuussa kuvaamassa energiapuuterminaaleja Keski-Suomessa. Kampanja pitää ympäristön kannalta erityisen hälyttävinä Alvan terminaaleissa Muuramessa tehtyjä havaintoja.

Ei polteta tulevaisuutta -ympäristökampanja on toukokuussa jatkanut energiapuuterminaalien ja bioenergialaitosten kuvauksia ja kartoituksia, jotka se aloitti viime vuonna. Toukokuun 2024 aikana kampanja kävi uusissa kohteissa Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Kampanjakoordinaattori Varpu Sairisen mukaan kuvausreissujen tarkoitus on ollut selvittää, millaista puuta Suomen bioenergialaitoksissa poltetaan ja missä määrin bioenergiayhtiöiden väitteet ympäristövastuustaan vastaavat todellisuutta.

“Energiayhtiöt ja niiden edunvalvontajärjestöthän väittävät bioenergiaksi poltettavan lähinnä tai ainoastaan metsäteollisuuden tähteitä ja sivuvirtoja, esimerkiksi purua, kuorta, kierrätyspuuta ynnä muuta muulle teollisuudelle kelpaamatonta puuta. Energiayhtiöt usein myös mainostavat bioenergiaa hiilineutraalina tai jopa päästöttömänä vaihtoehtona”, Sairinen taustoittaa.

“Nämä olisi todellakin pitänyt jättää metsään”

Uusista kohteista Sairinen ja kampanjan apunaan käyttämät asiantuntijat pitävät hälyttävimpinä kahta Alvan energiapuuterminaalia, jotka sijaitsevat Muuramessa lähellä toisiaan.

Kampanja näytti kuvia muun muassa Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) Jyväskylän seudun yhdistyksessä toimivalle Heikki Susiluomalle. Hän pitää Muuramen kuvissa järkyttävänä etenkin sitä, kuinka paljon puupinoissa on lehtipuiden kuten haavan paksuja runkoja. Haapa on luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä puu, joka metsäteollisuuden omien sääntöjenkin mukaan pitäisi jättää hakkaamatta.

”Järeät lehtipuut ja lahopuusto ovat elintärkeitä kolopesijöille, kuten hömötiaiselle, joiden määrä on vähentynyt viime vuosina huomattavasti liikahakkuiden takia. Tällaisten puiden energiakäyttö pitäisi yksiselitteisesti kieltää. Yhtä reilua olisi polttaa puutalo vastoin asukkaan tahtoa”, luonnonystäväksi itseään luonnehtiva Susiluoma sanoo.

Muuramen-reissulla mukana oli myös metsänhoidon opettaja, joka ei ammatillisista syistä halua nimeään julkisuuteen. Opettaja oli puupinoista löytämistään paksuista haavanrungoista samaa mieltä kuin Susiluoma: “Nämä olisi todellakin pitänyt jättää metsään”. Opettajaa kummastutti myös samoista kasoista löytynyt lahopuu, joka niin ikään on tärkeää metsien monimuotoisuudelle. 

“Pinoissa on pystykuivaa kuusta, joka syömäjäljistä päätellen on ollut jonkin kuoriaisen kohteena. Rungot ovat niin kuivia ja kiertyneitä, että viime kesän hyönteistuhoista ei ole kyse. Herää kysymys, miksi nämä on pitänyt kaataa. Osassa puista näkyy juurikääpää. Nämä ovat hyviä pesäpuita, mutta eivät teollisuudessa kelpaa muuhun kuin polttoon. Juurikääpää on usein vaikeaa havaita ennen puun kaatamista, mutta pienempiä ennusmerkkejä voisi alkaa lukea, jos juurikäävän lahottamia puita löytyy monta peräjälkeen”, metsänhoidon opettaja kertoi tutkiessaan Muuramen terminaaleja.

Puun CO2-päästöt jopa kivihiiltä suuremmat

Varpu Sairisen mukaan se, mitä Muuramessa ja muissa kampanjan kuvauskohteissa on nähty, on räikeässä ristiriidassa energiayhtiöiden ympäristöväittämien kanssa. Hänen mielestään puun markkinointi ympäristöystävällisenä energiaratkaisuna on “silkkaa viherpesua”.

“Esimerkiksi Alva markkinoi verkkosivuillaan Vihreä lämpö -tuotettaan muun muassa ‘ilmastotekona luonnon ja tulevaisuuden puolesta’ sekä ‘hiilineutraalina’ tuotteena, joka ‘pudottaa hiilidioksidipäästöt nollaan välittömästi’. Tämä ei pidä paikkaansa, jos on uskominen esimerkiksi ilmastopaneeli IPCC:tä, jonka mukaan puulla on jopa kivihiiltä suuremmat hiilidioksidipäästöt”, Sairinen sanoo.

“Suomen metsät ovat muuttuneet kasvihuonepäästöjen nielusta niiden lähteeksi ja yhä useampi laji uhanalaiseksi, kiitos liikahakkuiden. Puun luokittelu uusiutuvaksi energiaksi on sikäli harhaanjohtavaa, että sen uusiutuminen voi kestää toista sataa vuotta. Meillä ei ole niin paljon aikaa, sillä ilmastokriisi ja luontokato tapahtuvat nyt. Suomi ei saavuta hiilineutraaliustavoitettaan eikä voi taata asukkailleen terveellistä elinympäristöä, jos jatkamme metsiemme hakkaamista ja polttamista nykytahtia”, Sairinen toteaa.

Parin viikon takaisilla reissuilla kuvia saatiin Muuramen kahden (Muurame 1 ja Muurame 2) energiapuuterminaalin lisäsi Alvan Keljonlahden voimalaitokselta Jyväskylästä, Kosken Megawatin energiapuuterminaaleista Konnevedeltä ja Jyväskylästä, Laanian terminaalista Tampereelta ja UPM:n hakkuuaukolta Mänttä-Vilppulasta.

Lisätietoja:

Varpu Sairinen

Kampanjakoordinaattori, Ei polteta tulevaisuutta

0400 907 133

info@eipoltetatulevaisuutta.fi 

Kuvia ja tietoja kohteista: https://eipoltetatulevaisuutta.fi/mita-suomessa-poltetaan-energiaksi/ 

Lisää julkaisuvapaita kuvia median käyttöön: https://drive.google.com/drive/folders/1zBc9qjgWaSWU_7hBj9TnTy6uJ-acEpqA 

(julkaistavat kuvat voi kreditoida nimellä Ei polteta tulevaisuutta)

Tietoja kampanjasta: https://eipoltetatulevaisuutta.fi